Jaakko Naakka

Keskustan koulun sisäilmaongelmat

Vanhemman näkökulma.

15.3.2017 - Jaakko Naakka

YLE uutisoi aamulla Keskustan koulun todennäköisestä tyhjentämisestä jo ennen kesälomia. Farssi koulun ympärillä näyttää saavan uusia kierroksia. Keskustan koulua käyvän lapsen vanhempana minua ärsyttää tässä erityisesti kaksi asiaa.

Ensimmäinen ongelma on tiedotus - tai tarkemmin sanottuna sen puute. YLE uutisoi koulun sulkuaikeista ennen kuin vanhemmille on tiedotettu asiasta. Sama olematon tiedotuslinja on jatkunut jo pitkään. Tiedotuslinja on onneksi jonkin verran parantunut syksystä, ja onneksi vanhempainyhdistys on tiedottanut sisäilmatyöryhmän työn edistymisestä. Ei ole kuitenkaan vanhempaintoimikunnan tai YLEn asia hoitaa tiedotusta, se on kaupungin tehtävä.

Tämän kokoisen koulun siirtäminen väistötiloihin on Akaan kokoisessa kaupungissa iso kriisi. Lasten vanhemmat ovat turhautuneita kaupungin ongelmia vähättelevään asenteeseen, ja juuri tähän kaupungin pitäisi viestinnässä tarttua. Nyt olisi jo korkea aika kaupunginjohtajalle astua esiin ja vakuuttaa vanhemmat siitä, että heitä kuunnellaan, lasten terveysongelmat otetaan vakavasti, ja että koulu saadaan kuntoon.

Toinen ärsyttävä piirre koko tapauksessa on kaupungin asiaa vähättelevä asenne. Tämä on varmasti ensimmäinen kerta, kun koulu siirretään väistötiloihin oppilaiden kenkien ja lasten kotona olevien lemmikkien takia (tätähän tekninen johto arveli sisäilmanongelmien syyksi). Helppoa tämä ei ole varmasti henkilökunnallekaan.

Positiivisia asioita tässä on se, että koulun ongelmia tutkitaan. Viestintä- ja asenneongelmat on myös helppo korjata. Kaupunki voisi aloittaa vaikka siitä, että kuuntelee kaupunkilaisia ja suhtautuu heidän ongelmiinsa vakavasti.

Jaakko Naakka

Ohjelmointia, polkupyöriä, Vespoja ja valokuvausta. Peltojen keskeltä Akaasta. CTO Intunexissa ja Innotan perustaja.